Nam

Nam

perjantai 3. elokuuta 2012

KOEAJO II

Toissapäivänä lähdettiin veljenkanssa kalaan ja samalla testaamaan venettä hieman isommalle järvelle isompien aaltojen toivossa. Isompi aaltoja sitten tosiaan saatiin ja ehkä vähän liiankin kanssa..
Eli Pomarkun isojärvelle saavuttiin ja laskettiin paatti vesille. Siittä otettiin sitten suunta selän yli pieneen saari rykelmään tarkoituksena kalastella tuulen suojassa. Selkä ylitettiin n,20cm aallossa ja voi että ku vene meni nätisti verrattuna vanhaan paattiin! Huoletta sai ajaa kaasu täysin auki ja kyyti oli mukavan tasaista. Jonkin aikaa sitten minä pystyjijiä ja velipoika heittämällä koitettiin kalaa, mutta hiljaista oli. Saari rypäs jossa oltiin katkaisee kaksi isoa selkää. Lähdettiin sitten etenemään ja kiertämään saarta ja toisellepuolelle mennessä jigattiin muutamissa paikoissa ilman ihmeempiä  tapahtumia. Saaren toisellepuolelle tultua huomattiin heti, että täällähän onkin ihan eri meininki koska tuolle selälle ja juuri sinne missä oltiin pääsee tuuli puhaltamaan muutaman kilometrin esteettä! Aallokko oli sen mukainen ja pahimmillaan ainakin puolet korkeampaa mitä aienmin. No ajateltiin että tässä on nyt hyvä tyypata paattia sitten kunnolla ja ajettiin sähkökoneen voimalla aivan rannan tuntumassa etiäppäin. Hyvin toimii todettiin. Seuraava etappi olikin sitten kilometrin päässä oleva pikkuinen saari jonne lähdettiin kusitauolle. Heti alkumatkasta kävi selväksi että aallokko on huomattavasti pahempaa! No kaasua vaan lisää ja suht tasaista kyytiä näinkin pienellä purkilla tuossa aallokossa. Perille siis päästiin ja eikun maihin rakkoa tyhjentämään. Saaressa ihmeteltiin ehkä vartti ja pianhan se huomattiin että tuuli alkaa nostamaan entistä suurempaa aaltoa. Hypättiin paattiin ja suunnattiin nokka kohti edellisen saaren nirkkoa. Tuulihan siis puhalsi suoraan menosuuntaamme. Sähkökoneella sitten ajettiin saaren suojasta ja välittömästi tajuttiin että nyt on semmonen aallokko että alkaa pelottamaan! Takaa tuli aivan mahdotonta aaltoa ja muutamia todella isoja joiden johdosta rupesin paniikissa nostamaan sähkövispilää ylös ja pudotin ison koneen alas, käyntiin ja salamana takaisin lähtöpaikkaan! Siinä sitten ihmeteltiin että mitäs vittua nyt? Itse ajattelin että odotellaan hieman jos tuuli laantuu, mutta veli oli sitä mieltä että paras mennä vaan heti koitaan poistumista jottei keli menisi entistäkin pahemmaksi. Hetken mietittyäni tulin samaan lopputulokseen koska jo järvelle tullessa pyöri järven toisessa päässä pari tummaa sade rintamaa joista näytti vettä roikkuvan alas. Pelottihan se pirusti, mutta kaasua vaan ja sekaan. Aallokon korkeus oli samaa luokkaa veneen laitojen kanssa ja aallon pituun paha eli hieman venettä pidempää! Kaiken lisäksi jouduimme ajamaan hieman viistosti aallokkoon nähden. Vauhdin koitin pitää aaltoa nopeampana. Matka meni suunnilleen näin: Aallon päällä, siitä aallon pohjalle ja seuraavan läpi! Hörppäämään ei venettä saatu, mutta muutama kerta oli todella lähellä. Aina kun nokka osui seuraavaan altoon vettä lensi niin saatanasti ilmassa! Siä mentiin ylös alas ja aallon läpi. Aika keinumista, mutta lopulta suojainen saaren ranta läheni ja kohta kurvattiin suojaan. Välittömästi tupakaksi.

Tämä kuvattiin samalla ku poituttiin järveltä. Kiepattiin tuon saaren ympäri sieltä selänpuolelta, mutta aallokko ei silloin ollut läheskään yhtä paha.

Kalastuksellisesti reissu oli suht hyvä! Tuolta merihädästä kun tosiaan kurvattiin tuon saaren suojaan niin siittä saatiin noin tunnin aikana veneeseen 4Kuhaa ja yksi iso Ahven. Kalat tulivat siis tuulen suojasta 3m vedestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti