Nam

Nam
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koskikalastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koskikalastus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. lokakuuta 2011

Merikarvianjoella (lankoskella)

Joella tuli siis oltua 4tuntia. Luonnon rännistä heti toisella heitolla Taimen haaviin. Kivasti vastusteli ja lopulta otin haavin ja aloin vinssaamaan kalaa lähemmäksi niin se pirulainen irtosi hieman ennen haavia, mutta jäi paikalleen jollon nopeasti nostin ja kala kyytiin! Kalalla 42cm pituutta. (Ottipeli oli  Pinkki keltanen omatekele. )

Väkee oli ku pipoo, mutta alaosassa sai suht rauhassa virpoo. Kalaakin joessa kai oli mitä muutaman perhomiehen kanssa juttelin. Ryöstönkohassa kuulemma oli mörkä ollut kiinni ja ei ollut noussu montusta millään ylös..

niijuu ja yhen sintin myös karkuutin ja Yksi koski haukikin kävi aiheuttamassa sydämmen tykytystä kö luulin, että ny on enkka Taimen kiinni!! Pettymys oli melkoinen ku n.puolentoista kilon limaputkula tuli pintaan :)

(Myös tuosta Simanon kelani alkoi taas vinoilemaan jo tunnin veivaamisen jälkeen! Onneksi oli varakela messissä niin kalastus pääsi jatkumaan!)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ontuja II

Pitkästä aikaa valmiiksi asti yksi syksyinen väri!
Huomenna Merikavianjoelle joten oli saatava pari toimivaksi havaittua väriä mukaan ku vanhat on jo joenpohjassa.






Tommonen tuli siinä ehtoolla vielä värkkäiltyä! Oikeen viimesenpäälle perinteinen lusikka. Kupari on vain kiillotettu, eikä lakattu ollenkaan saa sitten vanheta ja tummua arvokkaasti.



Ja tässä pakin luotto kokoonpano!



tiistai 25. lokakuuta 2011

Lusikka uistimen teko.

Kerrompa tässä vielä hieman tavasta jolla nuo mun lusikat muuttuu kupari-levystä uistimeksi.
Matriaalina käytän millistä kuparilevyä jota tulee ostettua paikalliselta pellisepältä. Älyttömän kalistahan tuo kupari on mutta 40e satsista kupari soiroo (n.8cm leveetä ja 4kpl metrin pitkää) saa aikaan reilu 200 uistetta!
Eli jos sillain laskee niin eihän sitä montaakaan senttiä jää yhdelle aihiolle hintaa!


Tuossa kuvassa näkyy kaikki tarvittavat työ välineet paitsi halppis dremelini siitä vielä puuttuu, jolla kaiverran Ontuja tekstit taakse.

Työvaiheet:
-Sabluunalla piirretään levyyn ääriviivat (sapluuna pöllin päällä edesssä)
-Pellisaksilla leikataan aihio irti (mahdollisimman tarkasti)
-Reunojen viilaus (sitä pienenpi viilaaminen kuta tarkemmin leikattu)
-Reikien poraaminen (pieni alku meistaus helpottaa reiän osumista oikeaan kohtaan)
-Takominen pallopäävasaralla tuon pöllinpäässä jonne taltalla kaivettu uisteen muotoinen kolo. Toinen pienenpi kolo on kuppiosan peräpään lisä taivutusta varten.

Maaleina olen alusta asti käyttänyt sprei-maaleja! Sitten on tietysti kaikenmoista teippiä, hilettä, folioo yms. yms. Kynäruiskua en näe tarvitsevani koska mielestäni uistimissa yleensä vähempi on enenpi! 4 eri väriä on aivan maksimi mitä käytän. Kyllähän se kynäruutta oli mullakin mielessä hankkia ja melkein sen jossain vaiheessa jo tilasinkin, mutta jälkeenpäin olen sitä kiitellyt ettei tullut ostettua. Vaappujen kanssa jos pelaa niin silloin ruisku rupeaa olemaan jo miltei pakollinen hankinta pyöreän profiilin ja ympäri asti maalaaminen takia.

Tärkein pointti taas maalaamisen suhteen kilikolilla on suutimen puhtaus ja paineen riitto pullosta! Alle puolipurkkia ku alkaa maalia olemaan, alkaa pullon oike osoite olemaan kaatopaikka vai minne ne nyt meneekään..

Maalaus/pinnoitus:

-Pinta hiotaan rikki (itse käytän vesihioma paperia tai muuta suht hienoo paperia)
-Pinnan pyyhkiminen tinnerillä
-Maalaus jonkajälkeen saa kuivua vähintään vuorokauden
-Kuppipuolen kupari pinnan kiilloitus messinki&kupari kiillotteella 2-4 kertaa
-Pinnan pyyhkiminen tinnerillä (varo maalattua pintaa)
-Uppo lakkaus pariin kertaan.

Ja täts it. Uistinrenkaat kiinni ja koukku toiseenpäähän!

Työtavat on vuosien aikana varmaan kaikki opeteltu kantapään kautta, mutta nykyinen systeemi ainakin pelittää ja uistimet kestää omassa käytössä paremmin kuin hyvin! Pohjaan yleensä jää enenn pinnan rikkoontumista (pois lukien kivi osumat ja kalojen pureskelu naarmut/kolhut)

torstai 20. lokakuuta 2011

Miten, millä, mistä

Koskikalastus on se kalastuksen alue joka on lähimpänä sydäntä! Olen pikku tytöstä (Lastusta lainatakseni) lähtien kalastellut lähes vallan joella ja koski on aina ollut se paikka joka mua vetää puoleensa. Se on vaan se ääni, virtaus, kuohut ja kaikki siinä koko koskeaa joka vetää puoleensa. niin ja tietysti ne kalat jotka siellä virrassa lymyää.
Eipä tuota oikeen muut ymmärrä paitti ne jotka on kosken pauloihin jääneet.

Koskilla kalastan vain ja ainoastaa Taimenta ja Harjusta. Ensinmäisen taimeneni muistan vieläkin vaikka oli pieni tumppi kuin myös pikkuisen harrin.

Järvilläkin on tullut käytyä tosin vasta aikuisiällä, mutta oikeastaan vasta nyt kun tein tuon isomman ruuhen on alkanut lähijärvet tulla tutuiksi.. tai kaksi isompaa niistä joissa on Kuhaakin! Tänä kesänä saatiin velipojan kanssa elämän ekat kuhatkin ylös.

Kuhaa käydään siis koittamassa Isollajärvellä pomarkussa ja myös Jämijärvellä tulee käytyä, mutta sieltä kuha tuntuu olevan niin tiukassa, että mielummin ajaa aina pomarkkuun.

Koskikalapaikkana toimii oikeastaan koko Karvianjoen vesistö. Eli Honkajoki/kankaanpää Karvianjoki, Pomarkku Kynäsjoki ja Merikarvialla merikarvianjoki.

Ja tosiaan tuo Isojärvi kuuluu samaan vesistön joten kalastan siis 99% samoissa vesissä.

Täplänen unelma

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Omavalmiste lusikat

Alkuvuodesta tuli muutama uiste tehtyä pakkiin.
Edellinen malli oli jo liian kevyt ja pintoi liian herhästi virrassa. Joten takaisin suunnittelu pöydälle ja yhdistin hyvää vanhaa ja jotain uutta niin saatiin aikaan tälläsitä:


Ja vanha alkuperäinen ja uusi vierekkäin.

 Virran kesto parani ja pysyy myös veden alla huomattavasti paremmin mitä nämä edelliset protot:
Sittenhän se kuparin muokkaus alkoi taas koukuttamaan ja muutaman nitä teinkin pakkiin kesää varten:

Kultakimpaleet:

Yrjöt

                                                                            PuKu

Mustamurjaani

Ja loppuun saalis!