Nam

Nam

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Taimen. Työtapaturmako..?

Kävin tänään myös kosken partaalla. Lähdin testaamaan hieman lusikoiden uintia koska jotenkin alkoi tuo käyttämäni 4-koon koukku näyttämään pieneltä näiden lusikoideni persiissä.. Laatikossa oli 2-koon Ownereita ja sellaset ripustin muutamaan lusuun. Olen myös laittanut jo aiemmin noihin tupla rengastuksen jotta kalat pysyisi paremmin kiinni (mukamas) AInakin Taimen on niin vili siimanpäässä hyppyineen ja krokotiili pyörimisineen!
Tarkoitus oli samalla hieman rauhoitta noiden uintia joka onnistuikin toivotulla tavalla. Tuo tupla rengastuskin sitä jo teki sillä nelosen koukullakin.

Aikani kun olin jokea pommittanut tuntui eräässä kohdassa kumma pieni täräis vapaan.. Heti tuli mieleen kivi, mutta paikka jossa olin on sen verran tuttu, että tiesin varmuudella ettei siinä ole kiveä vaikka vesi olikin puolisen metriä normaalia korkeammalla. Heitin monta kertaa ja uittelin samasta kohdasta ja olisko ollut 4 tai 5 kerta jäi syyllinen kiinni! Pieni kala, mutta aivan kamala pomppija!! No haaviin se sujahti kumminkin.
Suun ulkopuolelta oli kiinni niinkuin aina tähän vuoden aikaan mestoillani. Olen tullut siihen tulokseen, että ne joko suojelee kutupaikkaansa tai muuten vain hätistelee toiset kalat pois mestaltaan. Käyvät tönäisemässä pois, mutta lopulta jäävät koukkuun kiinni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti