Nam

Nam

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Lusikalla kuhaa.

Taas vähän unehtunut päivitellä tänne reissuja. Aika hiljaista ollut kalojen suhteen nyt isollajärvellä viime viikoilla eikä vissiin oikein muillakaan ole häävejä saaliita tullut mitä rannassa on tullut juteltua. Itse sain muutama reissu sitten pienen kuhan omatekoisella lusikalla!


Edellis reissu suoritettiin serkun kanssa ja eksyttiin välissä ihan uusille mestoille vähän tarkoituksellakin ku tulee  ronkittua liikaa noita vanhoja vaikka järveä on tutkimatta vielä n.90%. Löydettiin tuollainen mesta kahden ison saaren lomasta jossa tuollainen pikkusaari ja kolme pinta karia. Karien välit on n.3m syviä ja todella jyrkät penkat myös saaressa joten pääsee vaikka uistelemalla melkein veneenkylki kiviä hipoen :)

Sieltä sitten tulikin omalla lusikkamallilla 40cm Kuha ja ahvenia! Sieltä siirryttiin tuohon ja saatiin lisää appuraa. Eilen sitten tuli ihan yksin lähdettyä reissuun ja menin tuonne ekaksi mainitulle mestalle ja koitin omatekolusikkaa jolla pikku kuha, jigiä jolla ei mitään ja pystyjigiä johon tulikin hauki joka katkaisi siiman. Mukana oli myös talvella tekemäni Haukikoon lusu (95mm) heittämällä en saanyt mitään kontaktia fisuihin, mutta sitten keksin rueta uistelemalla hinaamaan sitä lapionkokoista läpyskää jonka koukkukin on pienen ankkurin kaliiberia ja sainkin miltei heti tuosta keskinmäisen karin penkasta 50cm kuhan


 jolla oli koko koukku suussa?.. Hetkeä myöhemmin julmettu tärppi mutta kala irtosi aika nopeasti (käyttäytyi ainakin kuhamaisesti eli kamala tälli ja sitten tuli kuin sukka irtoamiseen saakka) Seuraavalla ohituksella veneeseen 40cm Kuha ja sitten tapahtui pahin jota hieman pelkäsinkin tuola kivikossa ja lusu kiilautui pohjaan niin ettei mistään suunnasta suostunut irtoamaan ja lopuksi 3vuotta vanha kertaalleen käännetty kuitu napsahti ja samalla napsahti päässä semmonen ketutus että lähdin kotiin :/
Olen jostain lukenutkin, että isompaan vieheeseen kala iskee lujemmin kiinni mitä vastaavaan pienempään ja ainakin eilen se tuntui pitävän kutinsa koska usein pikku uistimeen kalat vain ilmestyy eikä aina edes tajua siellä kalan olevan. Eilen kyllä jysäytti mahottomasti kiinni ja siittä pintaa pärskimään.

Illalla tuli heti väännettyä pari isoa lusikkaa lisää, mutta vieläkin harmittaa se proton pohjaan jäänti koska siinä oli uintikin hemmetin hyvä.. Oli tarkoitus siittä ottaa malli ja talvella tehdä tuolle isollekkin mallille meisti. Noo eiköhän se uinti löydy näihin uusiinkin toivottavasti.. Välissä sen löytäminen on vaaan lusikoihin todella vaikeaa johon tuntuu välissä olevan vaikutusta jopa kuun ja auringon linjasta suhteesssa maan varjoon jupitrin kuussa..

230g Abborekin sai runnottua tuon koukun suuhunsa..?


2 kommenttia:

  1. Minkä verran tulee uisteltua suhteessa heittelyyn? Entäs kalamäärät suhteessa tyylien välillä?

    Katchu

    VastaaPoista
  2. Tänävuonna on kyllä tainnut mennä aikalailla 50\50 nyt ku oikein ajattelee asiaa!
    Uistelut hoidan pääasiassa tuolla sähkövispilällä. Isot pojat tuolla järvellä uistelee nuilla selillä, mutta minäpoika kiertelen noita karien ja saarten reunoja suht matalassa. Onhan sieltä seläältäkin kalaa tullut, mutta itse olen parhaiten saanut aina n.3m vedestä. Ja aina etsin paikkoja joissa pohja alkaa nousta esim. saareen tai juurikin kariin. Tasapohjalla myös poikkeavat muodot vetää kalaa puoleensa. Tuo isojärvihän on keskisyvyydeltään muistaakseni 4m luokkaa ompa siellä yksi syvännekkin josssa 9m vettä.

    VastaaPoista